Nyplätty onnittelukortti vauvan syntymän johdosta

Edellisillä viikoilla kertomieni vauvalahjojen lisäksi vastaanottajat saivat nyplätyn onnittelukortin, jossa on satiininauhalla koristellut pienet vauvan töppöset. Alkuvuodesta, kun sain pitsiliinani valmiiksi (ensimmäinen blogipostaukseni), kysyin nypläyksen opettajaltani tietäisikö hän yhtään hyvää nypläystyötä, josta voisi tehdä onnittelukortin vauvan syntymän johdosta. Hän löysi arkistoistaan parikin vaihtoehtoa, joista valitsin nämä sievät satiininauhalla koristellut töppöset. Tässä on kuva kahdesta nypläystyöstä valmiina kortteina.

Valmiit onnittelukortit pienen askartelurupeaman jälkeen. 

Viimeisin tekemäni kortti lokakuussa 2016 kastetulle tyttövauvalle sai korsteeksi hempeät vaaleanpunaiset nauhat (lisäys 15.11.2016)

Lanka on todella ohutta, 120/2, luonnonvalkoista ja merkiltään Bockensin nypläyslankaa. Mallin nimi on onnenpotku (A stroke of luck), mutta sen alkuperäistä lähdettä en tiedä. Nypylöitä tarvitaan 12 paria eli 24 kappaletta. Ensimmäisellä kerralla puolasin runsaasti lankaa nypylöihin, mutta lopulta laskin ylijääneistä langoista, että lankaa menee keskimäärin 40 cm / nypylä. Laitoin vielä 20 cm varaksi, joten leikkasin noin 120 cm pituisia pätkiä, jotka puolasin tasaisesti pareille. Puolaamani määrä on riittänyt hyvin koko työhön. Osaan nypylöistä tosin jää toisia enemmän lankaa, koska ne pudotetaan jo työn puolen välin jälkeen pois työstä.

Tein styroksista tasaisen nypläystyynyn, jolla tämän tyyppisiä töitä on helpompi tehdä kuin perinteisellä nypläystyynyllä. Työskentelysuunta nimittäin vaihtuu useampaan otteeseen. Työ aloitetaan etummaisen töppösen vasemmasta yläreunasta - takareunan kaari tehdään vasemmalta oikealle kahdella nypylällä ja kolmella puolilyönnillä. Aloituksessa kannattaa tälle samalle neulalle samalla kiinnittää vastakkaiseen suuntaan lähtevät kaksi muuta nypylää - muuten ne joutuu pujottamaan virkkuukoukulla jälkikäteen (kuten alapuolella olevassa kuvassa on käynyt).

Työ jatkuu siten, että vasemmalta katsottuna seuraavaan kuuteen vapaana olevaan kohtaan lisätään nypyläpari ja neula (huomasin, että helpompi laittaa yksi kerrallaan kuin kaikki heti), ja vasemmassa ylälaidassa oleva ylimääräinen nypyläpari käy kulkurina kiinnittämässä nämä paikalleen, ja jatkaa matkaansa seuraavaan. Paikalleen jäävät jatkavat alaspäin. Minulla kesti pitkään järkeillä miten tuo kohta tehdään, mutta lopulta asiat loksahtivat paikoilleen kun ajattelin niin, että kulkuri ottaa seuraavan neulan kainaloonsa ja parit kiinnittyvät neulaan liinalyönnillä. Sen jälkeen kulkuri jatkaa samalla tavalla matkaansa tuohon viimeisenä valmiiksi laitettuun neulaan saakka. Sama tapahtuu toisella puolella, ja kun molemmat kulkurit ovat käyneet kaikki valmiiksi laitetut nypyläparit läpi, kohtaavat ne vasemmalta katsottuna kahdeksannella neulalla normaalisti. Tästä kohdasta varsi alkaa muodostua liinalyönneillä ensin vasemmalle, jolloin jokaisessa kohtaamisessa kiinnitetään neula, ja sitten oikealle, jolloin langat vain käydään läpi, mutta kiinnitetään neulalla vasta oikeassa reunassa.

Huomasin muuten jälkikäteen, että mynsterissä tuo takakaari näyttää siltä kuin se olisi tehty neljällä parilla, ja oikeassa reunassa pareista jää aina yksi neulalle odottamaaan kun muut nypylät jatkavat matkaansa vasemmalle. Samalla tavalla kaksi nypylää kohtaa vasemmalta katsottuna kahdeksannella neulalla, ja työ jatkuu yllä kuvaamallani tavalla. Nypläysopettajani on kuitenkin tämän ylempänä olevan tavan minulle opettanut, ja se toimii oikein hyvin. Jotenkin tuntuu, että tuosta takakaaresta tulisi todella raskas, mikäli sen tekisi neljällä parilla. En ole kuitenkaan kokeillut.

Töppösten mynsteri ja neulat aloituspaikoissa. Työ lähtee vasemmalta ylhäältä ensin takakaarta pitkin, minkä jälkeen etukaarelle asetettavat langat kiinnitetään kulkurilla. Työ jatkuu vartta alas liinalyöntinä, josta muodostuu hieno siksak-kuvio.

Työ jatkuu liinalyönteinä kunnes tullaan tuohon nilkan kohtaan, josta satiininauha pujotetaan. Vasemmasta reunasta lähtiessä normaalisti käytäisi kaikki langat läpi kiinnittämättä niitä neulalla, mutta tässä kohdassa mynsteriä seuraamalla huomaa, että kaksi paria kiinnitetään yhdelle neulalle. Näillä jatketaan neljä puolilyöntiä, tai riittävän pitkään, jotta saadaan sopivan levyinen kuja satiininauhalle. Tällaista lettiä taidetaan kutsua jamikaksi.

Kantapäässä ja tossun sivulla jatketaan liinalyöntejä, mutta tossun päällä kuvioksi vaihtuu verkko. Sitä tehdään puolilyönneillä. Nypläystä jatkeaan oikeasta reunasta, jonne jätetään yksi pari reunapariksi, ja toinen lähtee kulkee edestakaisin verkkolyöntinä, kunnes tullaan ensimmäiseen kohtaan, jossa pari käy samalla neulalla liinalyöntiparin kanssa. Nyt tämä verkkolyöntipari joutuu odottamaan, kunnes kantapää on tehty.

Kantapää tehdään samalla ajatuksella kuin kantapään neulomisessa lyhennetyt kerrokset. Eli jokaisella kerroksella jätetään edellisen kerroksen viimeinen silmukka (tässä tapauksessa nypyläpari) odottamaan, kunnes on päästy kantapään alimpaan kohtaan. Nyt joka kierroksella otetaan yksi pari lisää mukaan, jotta päästään alkuperäiseen leveyteen asti. Parin lisääminen edellyttää, että menomatkalla jätetty pari kiinnitetään uudestaan samaan neulaan. Tässäkin jouduin taas pitkään muistelemaan miten nypläyksen opettaja tämän kohdan opetti, mutta päädyin lopulta tekemään liinalyönnin, ottamalla neulan kainaloon ja sulkemalla neulan liinalyönnillä.  On paljon mahdollista, että tämä tehdään oikeasti jollain aivan muulla tavalla, mutta aikani järkeiltyäni ja kokeiltuani päädyin tähän tapaan.

Etummaisen töppösen kantapää on tehty ja työ etenee nyt töppösen jalkapöydän päällä verkkolyönneillä ja sivussa liinalyönneillä. 

Näkymä hieman kauempaa samasta kohdasta kuin edellinen kuva.

Tästä lähtien työ etenee jalkapohjasta katsottuna liinalyöntinä ylös tossun päälle, jossa kolme paria kohtavat - yksi lähtee takaisin liinalyönteinä töppösen sivua vasemmalle reunaparille, yksi jatkaa keskiparina kahden kuvion välillä ja kolmas lähtee oikealle verkkolyöntinä kunnes se kiinnitetään oikeaan reunapariin. Tämän jälkeen se lähtee taas vasemmalle verkkolyöntinä kohdatakseen taas keskiparin ja liinalyöntiparin kuvioiden saumakohdassa. Näin jatketaan kunnes tossun päässä verkko alkaa kaventua ja alkujaan verkkoa muodostaneita pareja kuljetetaan liinalyöntien lomassa kohti toisen töppösen aloituskohtaa. Näistä kohdista tulee hieman paksumpia, mutta varsinaista ongelmaa ei tule, mikäli on tarkkana. Ylimääräisiä pareja tarvitaan jamikoissa, ja taaemman tossun etureunan jälkeen työstä poistetaan osa pareista.

Ensimmäisissä tossuissa käytin tavallisia nuppineuloja, joita otin pois keskeltä sitä mukaa kun etenin työssä. Huomasin pian, että neulat kannattaisi pitää koko työn ajan paikallaan, jottei herkkä pitsi veny esimerkiksi virkkuukoukulla kopeloidessa. 

Toisen tossun pääliosa tehdään myös verkkolyönneillä, ja työskentelysuunta on tässä vaiheessa vaihtunut lähes täysin päinvastaiseksi aloitussuuntaan nähden. Oikeassa reunassa kulkee edelleen reunapari, joka rajaa tossun ulkoreunaa, ja tossun vasen puoli kiinnitetään joka toisella kerroksella etummaisen tossuun reunaan virkkuukoukulla pujottamalla. Voin sanoa, että tämä oli työn kaikkein kuumottavin kohta, koska kun nypylät oli vedetty lankalenkin läpi ja kiristetty, niitä ei voinut enää korjailla, vaikka olisi mennyt pieleen (ensimmäisessä työssä onnistuin katkomaan lankoja kun yritin). Työ jatkuu samalla tavalla tossua ylöspäin verkkolyönteinä, kunnes tullaan taas nauhakujan kohdalle. Parit kootaan tällä kertaa kahdelle neulalle, joista jamikat tehdään kolmella parilla. Tein neljä puolilyöntiä korkeat, kuten etummaisenkin tossun kohdalla.

Taaemman tossun varsi tehdään taas liinalyöntinä, ja tässä vaiheessa jäljellä on enää 5 paria, koska  5 paria poistettiin ennen taaemman tossun verkkolyöntiosaa, ja 2 paria jamikoiden ohessa. Joka toisella rivillä työ kiinnitetään taas etummaisen tossun reunaan kiinni ja yläreunan vasemmalle puolelle päästyä pudotetaan taas yksi pari. Loput neljä paria kokosin liinalyönnein oikealle reunalle, pudotin kyydistä kaksi paria, ja tein taaemman tossun takakaaren samalla tavalla kuin etummaisenkin. Langat yhdistettiin taas virkkuukoukulla etummaiseen tossuun (tähän mennessä oli tähänkin kauheaan työvaiheeseen jo tottunut). Lopuksi solmin kaikki parit kevyesti yhteen. Seuraavaksi pari kuvaa tyynystä irrotetuista töistä!

Tossut numero 1 ja 2. Etenkin verkko-osiossa näkyy paljon virheitä kun lankoja ei ole tullut kiristettyä riittävästi työtä tehdessä. Nämä jäävät mallikappaleiksi.

Tossut numero 5 (numerot 3 & 4 ovat jo kiinni korteissa). Näihin olen varsin tyytyväinen! Vielä olisi numero kuutoset tehtävä, toivottavasti onnistuvat näin hyvin.

Ompelin nypläykset harmaisiin kaksiosaisiin korttipohjiin kiinni langanpätkistään. Katsoin kortin keskeltä sopivan kohdan ja silmäneulalla vein langanpätkät toiselle puolelle. Ompelin reunoja muutenkin sieltä täältä kiinni, jotta työ pysyy kortissa tukevasti. Satiininauhan pujottamista varten tein mattoveitsellä viillot oikeille kohdille, pujotin nuppineulalla nauhan jamikoiden välistä ja lopulta vein nauhan takaisin kortin takapuolelle. Tässä vaiheessa olin kiinnittänyt vasta tossun alaosan ja satiininauhan ollessa paikallaan, sain myös yläosan ommeltua paikalleen. Alla pari kuvaa työvaiheista.

Satiinilangan pujoitus nuppineulan avulla. Kaikkein vaikeinta taisi kuitenkin olla nauhan saaminen takaisin takapuolelle, koska piti yrittää olla runtelematta korttipohjaa. Pienellä näppäryydellä sekin onnistui!

Satiininauhat ja langat on pujoteltu paikalleen, minkä jälkeen tarvitaan enää liimaa etu- ja takakappaleen sulkemiseen ja kunnon kokonen paino.

Lopuksi vielä kuva vauvan aloituspaketista kortin kanssa. Näistä kirjoitinkin jo edellisellä viikolla.

Kaiken kaikkiaan olen oikein tyytyväinen nypläyksen ja kortin onnistumiseen. Kun riittävästi harjoittelee niin alkaa tulla hyvää jälkeä :)

Vauvan aloituspaketti eli junasukat, kypärämyssy ja tumput vastasyntyneelle

Olen kevään ajan selaillut kaikkia mahdollisia vastasyntyneille neulottavia ohjeita etsien juuri "sitä oikeaa". Olin päättänyt haluavani tehdä sukat, tumput ja myssyn, mutta meni pitkään ennen kuin maali häämötti. Alkukeväästä ei vielä ollut kiire ja sain rauhassa tehdä erilaisia koeversioita, joita siis aloitin, tehtyäni virheen purin, aloitin uudestaan, purin, (kertaa x määrä), turhautumisessani heitin kaappiin ja aloitin taas uudestaan parin viikon päästä. Pari viikkoa sitten huomasin yhtäkkiä, että aika on valunut kuin hiekka sormien välistä ja olisi jo korkea aika saada jotain valmiiksi ainaiset purkamisen sijaan. Hiukan tiukille meni, mutta sain menneellä viikolla vihdoin valmiiksi ja luovutettua kahdelle piakkoin maailmaan putkahteleville lapsosille lämmikettä pienille varpaille, sormille ja päälle. Laitetaan heti kuvat molemmista lahjasetistä. Ensimmäisen annoin sukulaislapselle (sini-harmaa). Kelta-valkoinen setti meni hyvän ystäväni vauvalle. Molemmat on tehty samalla tavalla (pieniä muutoksia lukuun ottamatta).

Sukulaislapselle mennyt setti oli vaaleanharmaa ja ihanan kylläisen sininen. En saanut missään valossa kunnolla kuvattua, mutta se on oikein syvä ja kylläinen turkoosi. Kuvassa näyttää hieman hailakalta, mutta ei anneta sen pilata riemua näiden valmistumsiesta! 

Hyvän ystäväni vauvalle tehty setti, jossa kypärämyssyn, lapasten ja junasukkien lisäksi myös lonkeroinen pääosin Turvalonkeron ohjeella. Tein lonkeroisesta hieman tavallista isomman (leveimmillään 36 s 30 s sijaan), ja virkkasin lonkerot koko vartalon ympäri. Silmät virkkasin virkkauslangasta ykkösen koukulla. 

Kaikissa neulotuissa osissa käytin 100% villaa olevaa Drops Baby Merino Uni Coloria, jota meni pääväriä hieman vajaa 50 g kerä ja kakkosväriä jäi karkeasti arvioiden hieman reilu puoli kerää. Puikkoina käytin kokoa 2,5.

KYPÄRÄMYSSY

Kypärämyssyn ohjeen tein Novitan ohjeeseen perustuen (klik klik) ja siinä neulotaan pelkkää ainaoikeaa. Tein koossa 60, eli aloitin 32 silmukalla, enkä usko sen olevan kovin pitkään liian iso. Kypärämyssy neulotaan tasona ja se kootaan myöhemmin ompelemalla saumat yhteen. Myssy saa kypärämäisen muotonsa kun samalla rivillä kavennetaan silmukoita toisesta päästä ja lisätään toiseen päähän. Raitojen korkeus on 8 riviä ja silmukoiden luonnin  jälkeen aloitin kavennuksella  (2 oikein yhteen) ja rivin lopussa lisäyksellä (neulotaan ensin silmukan etureunasta ja sitten sama silmukka normaalisti). Tällöin langan vaihto jäi aina päälaelle jäävän sauman puolelle, eikä etureunaan tullut mitään pääteltävää (poislukien aloitushäntä, jonka olin jättänyt niin pitkäksi, että pystyin käyttämään sitä myssyn yhdistämiseen). Toisella kerroksella neulotaan vain ainaoikeaa. Nämä kaksi riviä vuorottelevat koko neuleen ajan, mutta tietyin väliajoin reunat, joissa kavennetaan ja lisätään vaihtavat paikkaa.

Niskasta alkaen ensimmäiset 28 riviä toistetaan näitä kahta riviä: rivin alussa kavennus, rivin lopussa lisäys.

1 rivi: 2 o, 2 oikein yhteen, oikeaa kunnes jäljellä on 3 silmukkaa, silmukan lisäys, 2 o
2 rivi: oikeaa

Seuraavat 28 silmukkaa tehdään päinvastoin eli rivin alussa lisätään ja rivin lopussa kavennetaan.

1 rivi: 2 o, silmukan lisäys, oikeaa kunnes jäljellä on 4 silmukkaa, kaksi oikein yhteen, 2 o
2 rivi: oikeaa

Otsalle tulevassa lippaosassa on vain 8 riviä. Ne neulotaan samoin kuin ensimmäiset 28 riviä eli kavennetaan rivin alussa ja lisätään rivin lopussa. Nyt ollaan neuleen puolivälissä, ja toinen puoli tehdään peilikuvana.

Lisäykset ja kavennukset tehdään aina kahden silmukan päässä reunasta ja näin muodostuu kiva kolmen silmukan reunus. Toivottavasti kuva selventää - siinä on päättelyitä ja kokoamista vaille valmis "lepakko". Aloitus siis oikealta etureunasta, ja uuden värin aloitus aina vasemmalla puolella 8 rivin välein.

Tasona neulottu kypärämyssy, joka odottelee lankojen päättelyitä ja saumojen yhdistämistä. Kuvassa myssyn etureuna on oikealla puolella ja vasemmalla yhdistettävät saumat. Ensin yhdistin niskan sauman, minkä jälkeen taittelin keskellä olevan pikkusauman ja asettelin sen osaksi yhtenäistä saumaa joka ommellaan "korvasta korvaan".  

Neuloin aina uuden värin langan pään osaksi neuletta, joten pääteltävää oli puolet vähemmän kuin mitä muuten olisi ollut. Paljon sitä oli siltikin! Päättelyiden jälkeen ompelin takasauman, sen jälkeen taitoin keskellä edessä olevan 8 silmukan levyisen sauman osaksi päälaella olevaa saumaa, ja ompelin käsin kerralla tuon pitkän sauman kiinni, tehden pyöristykset laidoilla, jotta myssystä ei tule ihan niin laatikkomainen. Noukin myös korvien kohdalta alareunasta 3 silmukkaa, joista neuloin solmiamisnauhat (nämä taisivat jäädä hieman lyhyiksi - odottelen käyttäjäkokemuksia!) Totesin myös, että saumat tulee ommella melko löysästi, muuten saumoista tulee kovat ja voivat jossain asennossa painaa pienokaisen päätä. Ensimmäiselle myssylle kävi juuri näin, toisen kanssa osasin ommella löysemmin. Minua jäi kalvamaan tämä sauman ompelu ja sen ongelmat ja mietin jo miten tätä ohjetta voisi hieman parannella. Katsotaan saanko tehtyä uuden prototyypin vähän myöhemmin syntyvää lapsosta varten!

Lisäys 14.12.2016. Onnistuneimmaksi koin pipon nauhat, jotka olin tehnyt virkkaamalla ensin ketjusilmukkalenkin, noin 30 cm, ja virkkaamalla takaisin kiinteillä silmukoilla.

Noukin poskiläppien pohjukasta kolme silmukkaa, joista neuloin solmiamisnauhat. 

Vielä oma kuva valmiista myssystä. 

TUMPUT

Tumppujen alkuperäisen ohjeen löysin ensin Novitan lehdestä. Tumput oli toteutettu puolipatenttineuleena, ja vaikka kuinka yritin miettiä, luin kuvauksia ja katsoin opetusvideota, en vain siinä hetkessä mitenkään tajunnut puolipatenttineuleen muodostumista kahdella värillä. Se jää myöhemmin opeteltavien listalle, ajan kanssa pohdittavaksi. Olin kuitenkin jo tykästynyt puolipatenttineuleen ulkonäköön, ja toteutin tumput vähän samantyylisenä, mutta yksinkertaisemmin.

Aloitin päävärillä *1o, 1n* 9-10 kerroksen ajan. Resorin jälkeen tein kaksi nurjaa kerrosta, jotta seuraava ja edellinen kuvio eivät sotkisi toisiaan. Sen jälkeen neuloin kahdella värillä *1o, 1n* 15-20 riviä. Keltaisissa lapasissa, jotka valmistuivat ensin, on koko työn ajan 28 s. Niiden valmistuttua olin sitä mieltä, että kaksivärinen osuus ei välttämättä jousta riittävästi, ja tumput jäävät pieneksi hieman liian nopeasti. Sinisiin tumppuihin lisäsin toisella nurjalla kerroksella (ennen kaksivärisen osuuden alkua) jokaiselle puikolle yhden silmukan (=32 s). Ero kaksivärisen neuleen joustavuudessa oli huomattava.

Kärkikavennuksissa neuloin valkoisella (tai sinisellä) joka rivillä ylivetokavennuksia, kunnes jäljellä oli kahdeksan silmukkaa. Sitten lanka poikki, ja langan pujotus jäljellä olevien silmukoiden läpi.

Alkujaan puolipatenttineuleena alkaneet pienet tumput toteutuivat lopulta yksinkertaisemmin *1o, 1n*. Keltaisissa tumpuissa neuloin oikean silmukan kakkosvärillä ja nurjan päävärillä, sinisissä tumpuissa tein toisin päin. 

JUNASUKAT

Junasukkia olen tehnyt aiemminkin mutta ne ovat mielestäni sellaisenaan vastasyntynyttä hieman isommalle vauvalle sopivan kokoiset. Tein siis 40 silmukan sijaan 32 silmukalla, eli 8 silmukkaa/puikko. *1o, 1n* -resoria tein 9 riviä, sitten haitarikohdassa *3n, 3o, 3n*. Kantapäässä oli puikoilla 5+6+5 silmukkaa ja jalkapöydälle mahtui kapeampien haitarikohtien takia yksi ylimäärinen haitari. Sukan jalkapohjan pituudeksi tuli 21 riviä ennen kärkikavennusten alkua. Luin jostain,  että 9 cm on vastasyntyneen jalalle sopiva sukan pituus, ja että kärkikavennukset voi aloittaa kun jalkaosan pituus on 8 cm. Kärkikavennukset tein taas nauhakavennuksena.

Lisäys 14.12.2016. Sileän kantalapun korkeudeksi tuli 12 kerrosta ja jokaisen kerroksen alussa jätin ensimmäisen silmukan neulomatta. Kantapään kavennusten jälkeen poimin sivusta 8-9 silmukkaa ja jalkapohjan kavennuksista jääneet 6 silmukkaa jaetaan tasaisesti I ja IV puikkojen välille, jolloin kerroksen vaihtumiskohta pysyy samana. Kavensin puikkojen I lopussa  (oikein yhteen) ja IV alussa (yliveto) joka kerroksella, kunnes näillä puikoilla on jäljellä enää 8 silmukkaa, minkä jälkeen nämä puikot jatkavat sileää neuletta kärkikavennuksiin asti.  Puikot II ja III jatkavat haitarin tekoa (3 n, 3o, 3n) kärkikavennuksiin asti. Nurjan puolen haitareita mahtui neljä ennen kärkikavennuksia.

Keltaiset junasukat toteutin yksivärisenä, mutta sinisissä sukissa tein varren haitariosan (3n, 3o, 3n) oikein neulottavat silmukat kakkosvärillä. Olisin neulonut myös jalkapöydän haitareiden oikeat silmukat harmalla, mutten keksinyt miten sen olisi voinut toteuttaa pyöröneuleena neulottassa ilman pitkiä langanjuoksuja (intarsia-jutut ovat minulle tuttuja vain sanana). Tämä täytyy taas arkistoida siihen "myöhemmin opeteltavaa ja kokeiltavaa" -kansioon...

Keltaiset junasukat olivat yksiväriset. Jalkaosan pituus noin 9 cm.

Siniset junasukat ovat kaksiväriset, mutta haitareiden harmaita osia ei juuri kuvasta erota. Näkyvät sitten tehosteraitoina jalassa ollessaan,

Kaiken kaikkiaan olen varsin tyytyväinen näihin setteihin, vaikka pieniä tuotekehitystarpeita ilmeni! Onneksi lapset kasvavat niin nopeasti, että niille voi jatkuvasti olla neulomassa jotain. :)

Pesä vauvalle eli "babynest"

Ompelin jo aikaisemmin keväällä kälyni toiveesta heidän kesällä syntyvälle vauvalleen pesän eli ns. "babynestin". Kyseessä on ruotsalaisten kätilöiden kehittämä idea, jossa vauvalla on syntymästään lähtien oma pesä, jossa nukkua päiväunia. Se on helppo ottaa matkalle mukaan ja ajatuksena ainakin on, että vauvan voi olla helpompi nukahtaa kun tuttu nukahtamisympäristö seuraa mukana myös vierasille. Pesässä on pohjalla pari kerrosta vanua pehmentämässä, ja laidoille on rullattu vanua, jonka kireyttä voi säädellä vauvan kasvun mukaan. Vauvapesän on periaatteessa tarkoitus halata käyttäjäänsä ja luoda hieman samanlainen ahdas ja turvallinen tunne kuin kohdussa asustellessa. Pesän koosta ja vauvan kasvuvauhdista riippuen vauva käyttää pesää elämänsä ensimmäiset 2-6 kuukautta.

Valmis vauvapesä nallukan kanssa.

Kuten sanoin, ompelin tämän jo vähän pääsiäisen jälkeen, mutta pääsin vasta tänä viikonloppuna luovuttamaan lahjan kälyn vauvajuhlissa eli "baby showerissa". Kirjoittelen vielä ennen juhannusta toisen postauksen neulomistani lahjoista, muistathan tulla lukemaan senkin!

Mutta nyt itse asiaan! Vauvapesää varten luin blogeista ompeluohjeita ja modausvinkkejä, vaikka ilmeisesti myös esimerkiksi Suuren käsityölehden jossain numerossa oli julkaistu kaava ja ohje pesän tekemiseen. En jaksanut etsiä kaavaa käsiini vaan piirsin kaavan blogeista löytyneen ohjeen mukaan. Käyttäjäkokemusten perusteella pidensin kaavaa noin 10 cm, jotta pesä menee lapselle hiukan pidemmän aikaa, mikäli maailmaan putkahtaa pitkä ja laiha lapsi. Pesää ei kuitenkaan kannata liikaa suurentaa, koska se menettää pesämäiset ominaisuutensa, mikäli laitoja ei pysty kiristämään riittävän ahtaiksi.

Vauvapesän kaava, jonka tein eri blogien neuvojen ja vinkkien perusteella. Laitojen leveys on 15 cm ja pituus keskikohdalla 85 cm. 

Monet olivat valinneet pesän materiaaliksi puuvillan, mutta itse kankaita hipelöidessäni tykästyin flanellin pehmeyteen. Flanellissa on mielestäni jotain ihanaa uneen houkuttelevaa rauhallisuutta, ja siksi valitsin sen. Puuvillainen pesä voi toki olla helpompi pitää puhtaana, mutta aika näyttää oliko flanelli myös toimiva vaihtoehto. Jään odottamaan käyttäjäkokemuksia!

Pesää varten tarvitsin metrin kangasta (ostin palana, joten sitä jäi hieman yli), 3 metriä 1cm paksuista vanua, 3 metriä kanttinauhaa, saman verran nyöriä, pari sirkkarengasta ja nyörinkiristäjän.

Pääasialliset materiaalit: pilkullinen flanelli, vanulevy, kanttinauha ja nyöri sekä nyörin kiristin. Sirkkarenkaat löytyivät myöhemmin kun kolppasin käsityölaatikoita pintaa syvemmältä.

Noudatin pesän teossa pääosin näitä ohjeita, mutta vilkuilin myös muiden blogien ohjeita yrittääkseni haalia talteen kaikki niksit ja tiedonjyväset pesäntekoa varten. Valitettavasti työvaihekuvia ei juurikaan ole, koska ompelin pesän ennen kuin päätin aloittaa blogin kirjoittamisen. 

Ompelu oli melko suoraviivaista. Ensin ommeltiin pitkä kaareva sauma, alaosa jäi tässä vaiheessa vielä auki. Sauma kannattaa silittää auki, minkä jälkeen sauman päälle tikataan vinonauha (päistä kannattaa kääntää 1-0,5 cm, jotta kujan päät ovat huolitellun näköisiä). Tämä toimii kiristysnyörin kujana, ja pujotin nyörin hakanaulalla jo tässä vaiheessa. Ajattelin, että pujotus voi olla hankalaa myöhemmin kun laidat on jo täytetty vanulla, eivätkä nyörin päät olleet juurikaan tiellä. Pohjaa varten leikkasin vanusta 4 sopivan kokoista, päästään pyöristettyä palasta, jotka neulasin kankaiden väliin. Tikkasin vanut paikalleen pitäen silmällä, että vielä tyhjien laitojen leveys pysyy tasaisesti 15 senttimetrissä.

Lisäys 4.9.2016
Käyttäjäkokemuksien perusteella ennen laitojen täyttöä tikkaisin vielä vanupohjan esim 10 cm x 10 cm ruutuihin.

Lisäys 28.9.2016
Näin netissä todella hienon idean pohjaan liittyen! Joku oli ommellut babynestiin irtopohjat. Pohja oli ommeltu ilman vanua ja vanu ommellaan irrallisiin saman kokoisiin irtopohjiin. Nehän voisi ommella eri kankaista ja kääntää eri päivinä eri päin. Ihan mieletön idea, miksen itse keksinyt tätä?

Lopun vanun rullasin rullaksi ja survoin laidalle (ei tullut mitattua, mutta olisiko palan koko ollut silmämääräisesti noin 2 x 1,5 m). Sain siis koko 3 m vanua käytettyä pesän tekemiseen, eikä hukkapaloja jäänyt ollenkaan. Mielestäni pesän laidat jäivät siitä huolimatta miellyttävän pehmeiksi, joten liikaa vanua ei tullut käytettyä. Enempää tosin ei mielestäni olisi kannattanut laittaakaan, joten homma meni tältä osin ihan tasan! Ompelin käsin löysillä pistoilla vanun rullaksi, jotta sen paikalleen asettaminen olisi helpompaa ja myös jotta laitojen paksuus pysyisi kauttaaltaan mahdollisimman tasaisena.

Suunnitelma ja valmistelevat toimenpiteet olivat hyviä, mutta kyllä vanun survominen oli vauvapesän teon turhauttavin vaihe. Onneksi siitäkin selvittiin vain pienellä repeämällä nurjalla puolella, jonka yritin mahdollisimman siististi paikata käsin. Tässä vaiheessa olin tosiaan jo saanut vanut paikalleen, joten todellakaan ei käynyt mielessäkään ottaa vanuja pois, jotta saisin paikan korjattua ompelukoneella. Uskallan antaa tälle repeämäkohdalle Kikun elinikäisen paikkaustakuun, joten luottoni paikan pysyvyyteen on korkealla :)

Seuraava vaihe olikin hieman haastava pienelle ompelukoneelleni, joka on tavallista konetta pienempi ja kevyempi - sen valttia ovat helppo liikuteltavuus ja yksinkertaisuus, ja paksujen kohtien ompelussa kaipaan aina pfaffin teollisuusompelukonettani, joka pölyttyy varastoituna äidin nurkissa toisella paikkakunnalla. Kävisin sen heti hakemassa mikäli jostain saisi bensakustannuksilla pakettiauton lainaan vuorokaudeksi. Vielä en ole siipan kanssa neuvotellut mihin kone laitettaisiin, mutta eiköhän sillekin paikka kotoa löytyisi!

Vauvapesän ompeluun palatakseni (höpötätiys ottaa toisinaan minusta vallan, eikä side tracked riitä kuvaamaan tilannetta...), tähän asti aukinaiseksi jätetty alareuna ommeltiin yhteen ja huoliteltiin vinonauhalla. Yritin parhaani mukaan puskea laitojen täytteitä sivummalle, jotta vanut eivät painaisi paininjalkaa ja vetäisi ommelta sivuun. Melkoinen tahtojen taistelu käytiin keittiön pöydän ääressä tuona päivänä, ja selviydyin voittajaksi. Kanttauksesta tuli ihan siisti vaikka päälitikkaus ei kerralla mennytkään alusta loppuun tyydyttävästi. Ompelin myös kanttinauhan ensin toisesta laidastaan nurjalle, ja käänsin sen jälkeen oikealle puolelle päältä tikkausta varten riskien minimointia varten.

Jäljellä oli oikeastaan enää sirkkojen lisääminen pohjan alareunalle kohtaan, jossa laitojen päät kohtaavat. Pujotin nyörin renkaiden läpi, lisäsin kiristimen ja ihastelin lopputulosta! Näin eri blogeista, että jotkut olivat lisänneet pitsinauhan sivuille kanttinauhan alapuolelle, ja mietin, että jos tekisin työn uudestaan, se voisi olla kiva lisä. Muuten olen työhön varsin tyytyväinen ja värimaailmakin puhuttelee minua suuresti (toivottavasti myös tulevia vanhempia).

Koska kangasta jäi vielä runsaasti yli, päätin tehdä vielä nallukan. Etsin netistä sopivia ohjeita ja kaavoja, ja lopulta toteutin nallukan näillä ohjeilla. Nallen teko oli melko suoraviivaista, mutta siitä tuli vähän hassun mallinen, eikä todennäköisesti kestä leikkimistä. Koriste siis, mutta ajatushan on tärkein, eikö?

Nallukka. Toisin kuin ohjeessa, ompelin myös silmät langalla. Lisäsin myös rusetin kaulaan.

 Loppuun vielä muutama kuva valmiista babynestistä eri suunnista.

Vauvapesästä tuli sittenkin hieman lastikkomainen, vaikka kuinka yritin muotoilla päätyä pyöreäksi. Tässä näkyvät narutkin, joita kiristämällä pesän kokoa voi muuttaa lapsen kasvun mukaan.

Päältä katsottuna. Pesää ei ole tässä vielä kiristetty pienimpään kokoonsa.

Sivuvetoketjullinen huppari miehelle

Kaivoin pitkästä aikaa ompelukoneet esiin! Viimeksi Turussa silmääni osui Eurokankaan palalaarissa hauska ja vihreä Rillit huurussa -collegekangas. Nappasin sen mukaani toiveikkaana ja aloin miettiä minkälaisen hupparin siitä haluaisin itselleni tehdä (toivon mukaan siitä sitten lisää ensi kerralla!). Siinä miettiessäni käteeni jäi myös valkopohjainen Breaking Bad -collegekangas, josta voisin tehdä siipalle hupparin. Hänen vaatekaapissaan roikkuu jo useampia perushuppareita vetoketjulla ja ilman, joten halusin ujuttaa huppariin jonkin jujun. Sosiaalisen median ompeluryhmää selatessa sitten iski inspiraatio: hupparin vetoketju tulee keskikohtaa sivummalle! Itselläni on yksi hieman tämän tyyppinen huppari, ja se on ehkä maailman paras huppari. Valehtelematta! Ihan oikeasti! Kallis, mutta hintansa väärti.

Tähän siis heti alkuun kuva lopputuloksesta henkarilla. Toivon mukaan loppuun saan muutaman kuvan napattua käyttäjästä ja hupparista!

Valmis huppari. Vasenkätiselle tehtynä vetoketju on oikealla ja avaamalla vetoketjua hieman saa hupun shaaliosista pienen kauluksen. Valitsin pohjakankaan värit resoreihin ja hihoihin + sisähuppuun. Mielestäni tuli hieno!

Mittailin siipan valmiita huppareita ja päädyin tekemään koon L mukaan. Peruskaavan otin joka tyypin kaavakirja II:sesta ja muokkasin Villa Kianan ohjeiden mukaan sivuvetoketjulliseksi. Käyhän myös siellä katsomassa hänen ohjettaan! Tein jonkin verran omia modauksia, esimerkiksi lisäsin helmaresorin ja sivutaskut, sekä alemman etukappaleen muoto muuttui myös. Kaavakirjan kaavojen pituudet olivat hieman ylimitoitetut, joten poistin ehkä 10 cm kaavan pituudesta. Pitkäraajaisia ovat ihmiset näiden kaavojen mukaan! Seurasin soveltuvilta osin kaavakirjan ohjeita, soveltuvilta osin Villa Kianan ohjeita, ja lopuille kohdille yritin muistaa mitä pukuompelukoulun ekalla luokalla opetettiin yli 10 vuotta sitten. Valmiiksihan se tuli, eikä tarvinnut purkaa kuin pari kertaa, mutta jotkin kohdat olisi varmasti voinut tehdä helpomminkin. Kerron kuitenkin miten hupparin tein, ja jos teet jonkin vaiheen helpommin niin kuulisin mielelläni siitä - osaa sitten seuraavalla kerralla paremmin!

Kuten sanoin, piirsin kaavat Joka tyypin kaavakirja II:sesta ja silmääni pisti ylipitkien raajojen (joista kyllä mainittiin tekstissä, ja kehoitettiin sovittamaan) lisäksi se, että taskupussista ei ollut kaavaa valmiina. Oli vain piirros, jossa oli mainittu mitat ja niiden pohjalta yritin piirtää. Olisin kyllä mielelläni ottanut jonkun hyväksi koketun ja testatun taskun mallin, enkä ihan ymmärrä miksi taskulle ei oltu annettu jäljennettävää kaava, tai vaikka hyviksi havaittuja vaihtoehtoja muodoille. Tein hupparin kaavat ja niihin muokkauksia: Pidensin etukappaleita keskiedusta 11 cm sivulle, hupun etureinaa saman verran, muokkasin toisen alavaran muodon pyöreäksi alareunastaan, ja myös kahdesta osasta muodostuvan hupun muokkasin kolmiosaiseksi. Muutosten jälkeen leikkasin esipestyt kankaat. Toisin kuin yleensä (eli aina) kannattaa, leikkasin palan kerrallaan sen sijaan, että olisin ensin asetellut kaikki kaavat kankaalle ja leikannut vasta sen jälkeen. Tein kuitenkin niin, koska huomasin kankaassa pieniä värivirheitä siellä täällä, enkä halunnut niiden päätyvän keskelle etukappaletta. Onnistuin ihan mukavasti. Alla kuvia leikatuista kappaleista

Etukappaleet alavaroineen. Toisin kuin Villa Kianan ohjeessa, leikkasin alemman etukappaleen viistosti alaspäin kapenevaksi. 

Hiha mustasta collegesta. Lyhensin hihaa noin 10 cm, mutta säilytin hihansuun muodon.

Taitettu takakappale lienee paloista ainoa, joka ei saanut minkäänlaista erikoiskohtelua.

Taskun kaava ja leikatut palat. Taskujen koko on tässä vaiheessa noin 20 cm x 22 cm. ja muoto suurpiirteisesti piirretty pienen mallin mukaan Joka tyypin kaavakirja II:sesta.

Hupun leikkasin kolmesta palasta per puoli ja lisäsin shaalikauluksen pidennykset etureinaan Villa Kianan ohjeiden mukaan.

Muita tarpeita hupparinteossa: metallinen 60 cm vetoketju, tukikangas ja resori. Sirkkarenkaat jäivät kuvasta pois, koska alkujaan en meinannut laittaa huppuun paikkoja nyöriä varten, mutta löytyihän niitä sirkkarenkaita kaapin syövereistä kun riittävästi kaiveli. 

Leikkasin myös tukikankaat etualavaroihin ja etukappaleiden pääliosiin kohtiin, joihin vetoketju tuli. Kiinnitin myös pienet neliöt ulkohuppuun sirkkarenkaiden kiinnitystä varten ja taskulistoihin koko kappaleen kokoiset palat. Meinasin myös unohtaa pienet helman etupalat, jotka tulevat helmaresorin ja vetoketjun väliin.

Tukikankaat kiinnitettynä etualavaroihin, huppuun ja taskulistaan. Kuvasta jäivät uupumaan etukappaleiden pääliosiin kiinnittämäni 2 cm levyiset suikaleet ja helman etupalat, joiden olemassaolon täysin unohdin, kunnes niitä tarvittiin. Onneksi niin pieniin palasiin riittää aina kangasta! 

Tässä vaiheessa ajattelin sanoa muutaman sanan ompelemiseista ja saumuroinnista. Käytin ompelukoneessa pääasiassa valkoista lankaa. Saumurissa samoin, mutta esimerkiksi punaista resoria ommellessani vaihdoin uloimmalle neulalle punaisen langan. Pääasiassa huolittelin reunat saumurilla, paitsi saumat, jotka yhdistettiin suoraan saumurilla (esim helmaresorin yhdistäminen helmaan) tai saumat, jotka pussitetaan. Lankoja joutui välillä vaihtamaan molempiin koneisiin, kun kappaleita on punaisia mustia ja valkoisia, mutta loppujen lopuksi melko pienellä häslingillä selvisin. Sauma kannattaa aina heti ompelun jälkeen tarkistaa huolellisesti, korjata virheet saman tien ja silittää auki. Edellytykset hyvään lopputulokseet ovat tuolloin mielestäni korkeat!

Alkuvalmisteluiden jälkeen on aika ryhtyä kokoamaan hupparia, ja aloitin tietysti etukappaleista ja vetoketjun kiinnityksestä. Tai ennen kuin pääsin kiinnittämään vetoketjua, minun piti yhdistää etuhelmakappaleet resoriin ja ommella palat kiinni etukappaleiden alareunaan. Tästä on kuva alempana, jos tämä kuulostaa kirjoitettuna sekavalta. Tästä lähtien etukappaleet olivat pitkällä resorilla toisissaan kiinni ja välillä kävi vähän hermoille, että se toinen kappale oli aina jossain tiellä, eikä sitä voinut vain viikata pinoon odottamaan omaa vuoroaan. Resoria leikkasin yhden leveyden, eli 110 cm, kun Joka tyypin kaavakirjan mukaan hupparin helmaresorin sopiva pituus on kappaleen leveys - 10%,  josta tuli noin 106 cm (luulen, että 30%:n sääntö olisi ollut tässä liikaa, ehkä 20% olisi myös toiminut, jos haluaa hieman napakan resorin). Resori ei tämän pituisena kiristä ollenkaan, joten hupparista ei tule pussimainen.

Kiinnitin alempaan etukappaleeseen alavaran, ja tein aukileikkauksia kaarevaan osaan, jotta kääntäminen sujuisi helpommin ja kappaleen pyöreys säilyisi. Tikkasin ulkoreunan. Asettelin vetoketjun aukileikatun etukappaleen osien väliin ja ompelin sauman helmapalasta olkapäälle. Tässä kohtaa pitää myös taittaa vetoketjun yläpää piiloon, koska yläpuolelle ei tule saumaa, joka sen peittäisi, toisin kuin toisella puolella. Tikkasin saumavarat vetoketjusta poispäin. Yhdistin vetoketjun puolet ja katsoin, että se asettuu luontevasti myös toiselle etukappaleelle. Tämän jälkeen neulasin vetoketjun etukappaleen ja alavaran väliin, ompelin kappaleet yhteen ja tikkasin päältä.

Oikeanpuolimmaisen alavaran alaosan piirsin kaarevaksi. Tein saumaan aukileikkauksia, jotta se on helpompi kääntää ja lopputulos on paremman näköinen. 

Vetoketjun ja alavarojen kiinnityksen jälkeen etuosa näyttää tältä. Alhaalla mukana riippuva resori, joka on etupaloistaan kiinnitetty vetoketjuun. 

Sama näkymä vetoketju avattuna. Nyt tuo alemman etukappaleen muoto näkyy selkeästi. 

Siirryin taskujen kimppuun. Alkujaan piirtämäni taskut olivat liian isot, (vetoketjun siirtäminen sivummalle vei tilaa taskuilta) jotta voisin toteuttaa ne päälitikattuina, kuten Joka tyypin kaavakirjassa ohjeistettiin. Leikkasin siis neljä kappaletta taskuja, jotta voin tehdä pussitaskut. Niitä neulatessani ja ideaa makustellessani tulin siihen lopputulokseen, etteivät ne tule sopimaan tähän huppariin. Etukappaleissa on jo muutenkin paljon kangasta - edessä 4 kerrosta collegea + kahdet tukikankaat, ja pussitaskujen lisääminen lisää tuota etukappaleen raskautta. Päädyin siis pienentämään ja kaventamaan taskuja erityisesti yläpäästä, jotta päälitikkaus onnistuu.

Kiinnitin taskulistat etukappaleiden sivuihin sopivalle korkeudelle ja tikkasin 1 cm päästä reunasta. Tein aukileikkaukset nurkkiin, jotta kappaleen saa käännettyä helposti toiselle puolelle. Tikkasin kappaleen paikalleen sauman vierestä ja vielä 1,5 cm päästä. Seuraavaksi tikkasin päältä taskun etukappaleeseen. Sama kohtelu tietysti toiselle etukappaleelle. Lopputulos oli siisti ja minä tyytyväinen  ongelman ratkaisumalliin ja työn edistymisnopeuteen.

Etukappaleeseen neulattu taskulista valmiina kiinnittämistä varten.

Aukileikkaukset kulmissa mahdollistavat siistin lopputuloksen, kun kappale käännetään nurjalle puolelle ja tikataan paikalleen.

En tiedä erotatteko kuvasta päälitikkaukset, mutta tikkauksista näkyy valmiin taskun muoto ja  myös taskulistan tikkaukset. Kappale on valmis yhdistettäväksi takakappaleeseen. Hyvin varovaisesti, jotta ei vahingossa tule ommelleeksi taskua kiinni.

Taskujen jälkeen otin etukappaleet ja takakappaleen, pyöritin resorin suoraksi (tämän tarkistin ainakin 10 kertaa, jotta resori ei varmasti jää kierteelle), ja ompelin sivusaumat ja olkasaumat yhteen. Samalla kiinnittyivät alavarat olkapäälle ja taskupussi sivusaumaan. Seuraavaksi kävin helmaresorin kimppuun. Taitoin helmaresorin toisen puolen vetoketjun ympäri pussiin ja ompelin tuon lyhyen pätkän kummaltakin puolelta. Kiinnitin helmaresorin saumurilla ja aloitin ompelemaan helmapalan ja resorin kiinnityskohdasta. 

Toinen helmapala on jo taitettu vetoketjun päälle ja toinen on kääntämättä. 

Helmapalat ovat nyt ommeltu pussiin ja käännetty oikein päin. Näiden palojen yläreunaan jäi näkyviin saumuroitu reuna, mutta en pitänyt sitä kovin vakavana, kun muuten tekee siististi. Yläreinatkin olisi voinut vielä ommella pussiin, mutta epäilen että pieni ompelukoneeni ei olisi siitä urakasta selviytynyt.

Resorin kiinnitys helmaan saumurilla. Neuloja ei kannata kiinnittää liian lähelle reunaa, jottei vahingossakaan tule ommeltua neulan yli.

Toisin kuin Villa Kianan huppariohjeessa, päätin istuttaa hihat paikalleen. Vaikka ei tässä suuria venytyksiä ja päänraapimisia tarvittu, mutta minut on opetettu aina istuttamaan hiha paikalleen parhaan istuvuuden takaamiseksi, joten mihinkä koira karvoistaan pääsisi?  Leikkasin rannekkeet resorista (noin 20% lyhyemmät kuin hihansuun pituus), yhdistin ne hihaan ja istutin hihan paikalleen saumurilla. 

Rannekkeen yhdistäminen hihansuuhun. Käytin saumurissa mustia lankoja, mutta ulommaisen neulan langaksi vaihdoin punaisen.

Hupparihan alkaa jo näyttää ihan oikealta vaatteelta, mutta vielä puuttuu hupparin nimikko-osa eli huppu! Aloitin kiinnittämällä sirkat ulkohuppuihin kohtiin, joihin olin aikaisemmin silittänyt tukikankaan. Tarkan sijainnin sain neulaamalla hupun paikalleen ja pukemalla ylleni - peilin kautta aikani tarkastelin, että mikä olisi sopivin kohta sirkkarenkaille. Tein reiän tuollaisella rei'ittimellä ja kiinnitin sirkan pihdeillä. Nämä työkalut olin hankkinut joskus silloin pukuompeluaikoina, kun olin innostunut tekemään juhlapukukorsetteja. Näillä tulee helposti hyviä ja tasalaatuisia reikiä. 

Kiinnitin sirkat huppuihin sopivaan kohtaan pihdeillä. Reiän sai helposti napsautettua tuolla toisella työkalulla.

Saumuroin suoraan samanväriset hupun palat toisiinsa, jolloin sain kaksi samanmuotoista huppua. Sisähuppuun jätin kääntöaukon, jotta voin ommella hupun pussiin. Ompelin huput yhteen oikeat puolet vastakkain ja tikkasin etureunan. Pujottelin tässä vaiheessa nyörin huppuun ja ompelin 3 cm päästä reunasta sirkasta sirkkaan (=nauhakuja). Järkeilin, etten mitenkään saa hakaneulaa sirkkarenkaasta läpi, mutta olisihan sen jollain virkkuukoukulla saanut pujotettua myös valmiiseen työhön. Hupun kiinnityksessä pääntielle noudatin varovaisuusperiaatetta, eli ompelin ensin ulkohupun pääntielle, tarkistin reunojen ulkonäön ja vasta sen jälkeen ompelin hupun pussiksi. Koko huppari tulee hupun sisälle ja pääntie ommellaan uudestaan, kiinnittäen nyt myös sisähupun pääntielle. Huppari vedetään kääntöaukosta ja aukko ommellaan umpeen. Tarkistetaan uudestaan kulmat, ja itse ompelin käsin muutaman piston vahvistukseksi kärkiin. Ompelukone kun alkaa noin paksujen kangaskerrosten kohdalla jo hyytyä, niin siistimpää saa melkeinpä poikkeuksetta kun vahvistaa kärjet muutamalla pistolla.

Huppari hupussa. Kiinnitin ensin pääntielle vain sisähupun reunan ja tarkastusten jälkeen kiinnitin myös ulkohupun. Huppari vedetään kääntöaukon kautta ulos ja aukko ommellaan käsin kiinni. Anteeksi laiskuuteni langanpätkien nyppimisen suhteen (mutku se tulee pussiin niin ei kukaan niitä siellä huomaa...)

Ellen nyt unohtanut jotain työvaihetta, niin huppari on viimeistelyjen jälkeen valmis! Langanpätkien katkominen ja nyppiminen, saumojen tarkistaminen (tätähän kannatta tehdä jo joka sauman ompelun jälkeen) ja silitys tai höyrytys ovat ehkä hieman tylsiä, mutta sitäkin tärkeämpiä, jotta vaate on luovutettaessa hyvännäköinen. Itse usein tutkin rättikaupoissa vaatteiden saumoja ja roikkuvat langanpätkät tai huterannäköiset saumat saavat nenäni nyrpistymään. Mutta tässä vielä muutama kuva valmiista hupparista (jos saan napattua parempia kuvia käyttäjän päällä, päivittelen kuvat myöhemmin). 

Laitoin hupparin päälle ja yritin ottaa selfien peilin kautta (saattaapi olla ensimmäinen laatuaan, selfie peilin kautta siis!). Toivottavasti saan napattua kuvan siipasta huppari päällä niin korvaan tämän kuvan sillä myöhemmin :) Tässä näkyy kuitenkin miltä huppari näyttää kun vetoketju on hieman auki, mielestäni näyttää tosi kivalta tuo kaulus. Ensimmäisessä kuvassahan näkyy miltä huppari näyttää vetoketju ylös asti kiinninäisenä.

Huppari takaapäin katsottuna. Selfien ottaminen takaa päin peilin kautta ei onnistunut sitten mitenkään, joten nyt on tyytyminen tähän henkarilla roikkuvaan versioon.

Lähikuva kaula-aukosta.

Lähikuva taskusta. Toivottavasti näette jotain :)

Pirteän värinen virkattu kesäpussukka

Lankavaraston penkomisen ja lajittelun seurauksena tulin löytäneeksi yhdestä pienestä muovipussista melkein 10 vuotta sitten kesken jääneen käsityön - pienen pussukan. Päätin tehdä sen valmiiksi, ja annan sen lahjaksi melkein 6-vuotiaalle tytölle, joka varmasti osaa arvostaa näinkin sievää kesäistä käsilaukkua. Pitäisi vielä keksiä tytön pikkuveljellekin jotain kesäistä virkattavaa. Osaisinkohan virkata auton... Hmm...?

Olin siis kesällä 2007 virkannut kesätyöpaikan kahvihuoneessa saman kevään Modan ohjeilla pientä erivärisistä simpukkariveistä muodostuvaa pussukkaa. Olin saanut tehtyä pussukan molemmat sivut, mutta muiden osien virkkaus ja yhdistäminen oli jäänyt kesken. Valitsin työhön sen aikaisen lempivärini, limenvihreän ja sille kaveriksi vaaleanpunaisen ja ruskean. Mielestäni aika kiva väriyhdistelmä ja sopii kesään hyvin! Lankana oli Novitan Tennessee, jota ei ilmeisesti enää saa, mutta näitähän voisi tehdä muistakin puuvillalangoista ja eri väriyhdistelmillä pussukkaan saa haluamansa ilmeen. Lanka on 100% merseroitua puuvillaa.  Virkkaamiseen käytin Novitan koukkua numero 3.0.

Tennesseetä ei enää valmisteta, mutta uusia puuvillalankoja on tullut markkinoille, joilla voi hyvin korvata Modan ohjeessa käytetyn langan. Kolmosen koukulla virkkasin koko komeuden. 

Pussukan laidat ovat virkattu simpukkariveinä, jotka yksinkertaistetusti saadaan aikaiseksi virkkaamalla viisi pylvästä samaan silmukkaan, ja jättämällä väliin tietty määrä silmukoita ennen seuraavan simpukan aloitusta. Tarvitaan myös kiinteitä silmukoita kiinnittämään rivit toisiinsa ja kääntymistä varten ketjusilmukoita. Silmukoiden määrän tulee olla kuudella jaollinen, jotta simpukat mahtuvat riville hyvin. Tarkempi ohje löytyy esimerkiksi täältä.  Modan ohjeen mukaan tein 17 kerrosta simpukoita (tai viuhkoja, joiksi näitä joskus näkee myös nimitettävän) ja yhdellä sivulla simpukoita on kuusi. Valmiin pussukan mitat ovat noin 17 x 19 cm. Simpukoiden virkkaaminen on helppoa ja laukusta olisi periaatteessa voinut tehdä ihan niin sen kokoisen kuin olisi halunnut. Eikä tarvitse myöskään tyytyä laukkuun, mikäli haaveissa on esimerkiksi huivi tai muu asuste. Näinpä myös eräässä blogissa, että joku oli virkannut simpukoilla lampunvarjostimen! En voi olla ihailematta joidenkin ihmisten mielikuvitusta ja kokeilunhalua!

Pussukan osaset ennen kokoamista. Jonkun fiksun ratkaisun olisin kyllä toivonut noille joka paikasta sojottaville langanpätkille, koska sivusaumojen ompelu käsin oli todella vaivalloista niiden kanssa.

Lähikuva simpukkariveistä, jotka kiinnittyvät toisiinsa kiinteillä silmukoilla.

Yhdistin kaksi pääkappaletta käsin ommellen, ja katsoin parhaaksi ommella nuo lyhyet langanpätkät osaksi saumaa - en keksinyt niille mitään hyvää päättelytapaakaan, kun olin kaikessa viisaudessani jättänyt ne noin lyhyiksi nysiksi (menköön kokemattomuuden piikkiin tällä kertaa!). Jouduin kyllä purkamaan muutamia kertoja kun huomasin, että langanpätkä taas kurkki sauman keskeltä oikealle puolelle, mutta lopulta sain kaikki tyydyttävästi piilotettua saumanvaroihin. Tuskallista, tuskallista. Käsinompelu on aina ollut käsitöissä Akilleen kantapääni, ja laiskuuteni ommella käsin todennäköinen syy sille, miksi tämä työ on jäänyt kesken 10 vuotta sitten.

En pysty tarkastamaan ohjeesta mitä kaikkea pussukkaan oli ohjeessa laitettu (suuri osa käsityölehdistä on varastoituna eri paikkakunnalla tilanpuutteen takia), mutta improvisoin käsilaukulle kahvat. Virkkasin vihreällä ensin neljä ketjusilmukkaa + yhden kääntymistä varten, ja tein kiinteillä silmukoilla kaksi hieman reilu 30 cm pitkää suikaletta. Olin aikaisemmin jo virkannut ohjeen mukaisen pussukan sulkemisnyörin, mutta pidin sitä hieman rumana, joten korvasin sen metrillä vaaleanpunaista satiininauhaa. Pujottelin nauhan neljännen simpukkarivin poikki ja ompelin käsin sangat kiinni pussukkaan sopivalle korkeudelle.

Voilá, pienen kesätytön kesäkassi on valmis! :) Alla vielä pari kuvaa valmiista kassista. Aamuauringossa väritkin toistuvat oikein, vaikka varjot hieman tekevätkin kiusaa.

Valmis laukku suuaukko kiristämättä

Valmis pussukka ja sen suu satiininauhalla kiristettynä.

Koruilua yhtenä maanantaina

Sain noin kuukausi sitten mahdollisuuden osallistua siippani teknillisen seuran koruntekoiltaan, vaikken itse seuraan kuulukaan. Onneksi menin, oli nimittäin sen verran inspiroiva ilta, että kotiin päästyäni aloin itse etsiä netistä paikkoja, mistä voisin tilata korukiviä ja muuta tarvittavaa korujen tekoa varten. Opettajalla oli mukanaan 3-4 ikeakassillista erilaisia korukiviä, opaskirjoja, laserleikattuja eläinhahmoja ja muita tarvikkeita. Ymmärrettävästi runsaudenpula iski nopeasti! Tekisinkö itselleni vai lahjaksi? Tekisinkö jotain taivuttamalla? Pujottamalla? Lisäänkö siihen kuinka monenlaisia korukiviä? Minkä värisiä? Pitäisikö yrittää tehdä jotain todella monimutkaista ja koristeellista vai onko sittenkin "keep it simple" päivän sana? Siinä oli ennen tällaisia korutöitä kokeilematon täysin sormi suussa!

Puolen tunnin jahkailun jälkeen olin valinnut itselleni laatikoista kaikki erilaiset vihreät korukivet ja joitain mustia. Päätin siis pysyä melko klassisessa väriskaalassa - samaan aikaan näin viereisessä pöydässä pujoteltavan kaulaketjuun kaikkia sateenkaaren värejä. Olin päättänyt tehdä itselleni Memory Wire -"langasta" kaulakorun, ja aloitin pujottelemalla langalle pieniä mustia helmiä, jotka olisivat valmiissa korussa kaulan sivuilla ja niskassa. Muutaman kerran onnistuin vahingossa päästämään langalta pöydälle ja lattialle kun Memory Wire pompsahtikin käsistäni.  Keskelle kokeilin erilaisia yhdistelmiä vihreiden ja mustien korukivien vaihtelusta ja päädyin lopulta käyttämään mustia hieman kierteellä olevia kiviä ja keskelle päin asteittain suurenevia vihreitä marmoroituja kiviä. Näillä oli jokin oma nimikin, mutta se ei ikävä kyllä jäänyt mieleeni. Pujotin keskelle suurimman kiven, ja jatkoin korun tekoa peilikuvana. Lopulta opettaja päätteli korun puolestani taivuttamalla pihdeillä korun molemmat päät parille kierteelle, jotta helmet eivät karkaa. Voilá, koru oli valmis! Tähän käytin aikaa varmaan tunnin verran, sen verran tuli kokeiltua ja purettua eri yhdistelmiä.

Valmis kaulakoru mustista ja marmoroiduista vihreistä korukivistä. Halusin tehdä jotain, jota saattaisin oikeasti pitää esimerkiksi karkeloissa, minkä takia päädyin näin hillittyyn väriskaalaan.

Kaulakorulle päätin tehdä kaveriksi rannekorun. Tarkoitukseni oli käyttää täysin samoja kiviä kuin kaulakorussa, mutta kaulakorussa käyttämäni mustat korukivet olivatkin sen verran pitkulaisen muotoisia, etteivät ne liikkuneetkaan paljon pienemmällä kierteellä olevassa rannekoruille tarkoitetussa Memory Wiressa. Valitsin siis hieman lyhyemmät kivet rannerengasta varten ja pujottelin kivet langalle ilman suurempia ongelmia. Rannekorusta tuli hieman yli kolmen kierteen pituinen, mikä osottautui todella sopivaksi pituudeksi. Lopuksi opettaja taas väänsi pihdeillä päät parille kierteelle ja koru oli valmis. En käyttänyt ollenkaan kaulakorussa käyttämiäni pieniä lasihelmiä, joten senkin takia rannerengas valmistui todella nopeasti, ehkä puolessa tunnissa.

Kaulakorun kaveriksi rannekoru. Käytin lähes samoja korukiviä myös rannekorussa, ja olen tulokseen todella tyytyväinen!

Aikaa oli sen verran vielä jäljellä, että sain tehtyä yhden rannekorun näiden lisäksi. Se tulee kuitenkin lahjaksi, joten en kerro siitä nyt enempää - ehkä sitten myöhemmin, jos saan korulle tehtyä vielä lisää kavereita ennen lahjaksi antoa.

Näin yhteenvetona on todettava, että ilta oli todella inspiroiva ja korujen teko mukavaa. Seurasin sivusilmällä mitä naapuripöydässä tehtiin, ja siellä joku taivutteli itselleen kalevalaiseen tyyliin kaulakorua metallilangasta. Se tekniikka jäi kiinnostamaan! Sitä ei voinut kuin ihmetellä miten luovia ja kauniita koruja illan aikana valmistui ja mikä parasta, tekijänsä näköisiä. Toivottavasti pääsen vielä koruilemaan joko kansalaisopiston kurssille, tai mikäli oikein innostun, tilaan itse tarvikkeita. Katsotaan!

Lopuksi vielä yhteiskuva kaulakorusta ja rannerenkaasta. Huomasin, että tummien korujen valokuvaaminen on haastavaa!